Tanskalaiset joulukinkut gm-ruokittuja
Tiedotuskampanja
11.12.2003 Kansalaisten Bioturvayhdistys piti 3.12. tilaisuuden tiedotusvälineille, missä kerroimme tanskalaiskinkkujen olevan suurella todennäköisyydellä gm-soijalla ruokittuja. Tiedote aiheesta löytyy täältä.

Vaikka media kiinnostui aiheesta kiitettävän hyvin on varmasti myös kuluttajia, jotka eivät ole tietoisia asiasta mennessään ostamaan joulukinkkua. Sitä varten jatkamme tiedotuskampanjaa jouluun asti; suurin osa kinkuista ostetaan vasta vajaa viikko ennen joulua.

Pyydämme myös kaikkia muitakin kiinnostuneita mm. kuluttaja-, ympäristö- ja eläinoikeusjärjestöjen paikallisjärjestöjä tai itsenäisiä toimintaryhmiä avustamaan tämän tiedon jakamisessa.

Olemme tehneet valmiiksi lennäkkipohjan, jonka voit tulostaa ja kopioida kaksipuoleisena. Mikäli sinulla ei ole mahdollisuutta kopioida ota yhteyttä niin lähetämme valmiit lennäkit postitse.

Kampanjaa käydään myös nettikorttien avulla. Sivuillemme tulee vkolla 51 mahdollisuus lähettää nettikortti aiheesta päättäville tai kertoa asiasta kavereille ja tutuille.

Toimitaan kuluttajien tiedonsaannin ja gm-vapaan Suomen puolesta!

Ohjeet lennäkkien jakamiselle

Materiaalin jakaminen yleisellä paikalla on perustuslaillinen oikeus. Selvitä ensin missä paikkakuntasi marketissa on tanskalaiskinkkuja myynnissä. Sen jälkeen on hyvä kertoa kauppiaalle, että aiotte jakaa materiaalia, ehkä hän jopa antaa luvan jakaa materiaalia kaupan sisällä. Kauppiaan kanssa kannattaa neuvotella sopiva jakopaikka ulkosalla, jos hän ei halua jakajia sisälle. Tarkoitus ei ole estää ostajien sisäänpääsyä.

Jakamaan kannattaa mennä kahden-kolmen hengen porukalla. Ihmiset tekevät viikonloppuisin enemmän ostoksia, mutta myös arkipäivinä 16-18 aikaan on yleensä enemmän liikennettä kauppaan ja ulos. Lennäkkejä kannattaa jakaa kaupan sisälle menijöille. Jakamisessa tulee muistaa hyvä käytös ja varsinkin vanhempia henkilöitä kannattaa puhutella kohteliaasti rouviksi ja herroiksi. Materiaalin tuppaamisen raja on veteen piirretty viiva. Toisaalta kannattaa olla kärkäs ja ojentaa materiaalia kohti ohikulkijaa ja kertoa nopeasti mistä on kyse. Usein kuluttaja voi vaikuttaa erittäin kiinnostumattomalta, mutta kuultuaan asian onkin mielellään ottamassa tietoa vastaan.

Jonkinlaisen plakaatin (esim. kaksi 40 x 50 cm pahvia, jotka kiinnitetty parin sentin levyisellä hihnalla olan yli) tekeminen parantaa ihmisten kiinnostusta aiheeseen huomattavasti. Samoin värikäs vaatetus, vaikkapa joulupukkiasu herättää huomiota. Sika-asu sopii tietenkin aiheeseen kaikista parhaiten, jos sellainen on helposti saatavissa.

Tärkeää on, että tutustut itse materiaaliin ja asian taustaan, sillä ei ole mitään nolompaa kuin vastata kysymyksiin "En tiedä". Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse tietää. Voitte kyllä ohjata soittamaan lennäkissä olevaan numeroon. Kerromme mielellämme lisää aiheesta myös sinulle.

Hyvää joulumieltä ja intoa jakamiseen.