Bioturvauutiset 30.11.2003 Muuntogeeniset viljelykasvit Afrikassa; toiveita, hehkutusta ja hybristä (ETELÄ-AFRIKKA) Etelä-Afrikassa viljellään yhä laajemmalla alueella geneettisesti muunnettuja organismeja (GMO) ihmisravinnoksi, mutta toimintaa verhoava salaperäisyys ei ota hälvetäkseen. Maan maatalousministeriössä tyrmätään suoralta kädeltä ajatus GM-viljelmien julkisesta valvonnasta – perusteena geenitekniikkaa kaupittelevien yhtiöiden kanssa tehdyt salassapitosopimukset. Ministeriössä on jopa käytetty GMO:ien vastustajia tekosyynä viljelmien sijainnin salaamiseen; aktivistit kun voisivat tuhota paljastetut viljelmät. Moisille väitteille ei kuitenkaan ole perusteita, sillä monella geenimuuntelun vastustajalla on tiedossaan koko joukko paikkoja, joissa muuntogeenisiä kasveja viljellään tai on viljelty, ja silti he eivät ole missään vaiheessa ryhtyneet suoraan toimintaan niitä vastaan. Geenitekniikan vastustajia kiinnostaakin paljon enemmän se, miten GM-viljelmät saataisiin riippumattoman seurannan ja silmälläpidon alaisiksi, jotta voitaisiin varmistaa, pitävätkö geenitekniikan puolustajien puheet paikkansa. Viime toukokuussa Etelä-Afrikan hallitus järjesti ”GMO-konferenssiksi” kutsumansa tilaisuuden kootakseen väittelyn eri osapuolet yhteiseen keskusteluuun. Konferenssin päätteeksi luvattiin, että geenimuuntelua koskeva ja varsin puutteelliseksi todettu laki otettaisiin avoimeen uudelleentarkasteluun. Mitään tällaista ei kuitenkaan ole tapahtunut. Sen sijaan maatalousministeriö on sittemmin saanut rinnalleen Monsanton – jonka kontolla on 90 % maapallon GMO-viljelmistä – oikeusjutussa, jossa eräs kansalaisjärjestö perää oikeutta parempaan tiedonsaantiin päätöksistä, jotka sallivat GMO:ien käyttöönoton Etelä-Afrikassa. Viime aikojen huomattavin julkinen keskustelu geenimuuntelusta on käyty Britanniassa. Keskustelua luotsanneita tahoja on kritisoitu ankarasti liian läheisistä suhteista teollisuuteen, mutta siitä huolimatta selvä viesti oli se, etteivät ihmiset halua muuntogeenisiä kasveja eivätkä geeniruokaa. Huomionarvoista on, että mitä enemmän ihmiset saavat tietoa geenitekniikasta, sitä vähemmän he siihen luottavat. Kuluttajien valtaenemmistö Britanniassa (ja koko maailmassa) toivoo GM-tuotteiden selkeää merkitsemistä. Jos valinnanvaraa on, kuluttajat kertovat valitsevansa mieluummin muuntelemattoman tuotteen. Geenimuuntelun kannalta kielteisesti päättynyt keskustelu sai raivoihinsa 114:stä teollisuuden lobbarista koostuneen rintaman, jonka kuitenkin vaiensi pian yli 600 riippumatonta tutkijaa, jotka esittivät vastalauseensa teollisuuden etua ajaneiden intressiryhmien tunteenomaiselle reaktiolle. Afrikkaa ajatellen tähdellistä oli, että vaikka geenimuuntelua pohtimaan asetettu paneeli oli vahvasti GMO-myönteinen, kahdella kolmesta tarkastellusta satokasvista todettiin huomattavia kielteisiä ympäristövaikutuksia. Afrikkaa on myös alettu käyttää perusteluna geenitekniikan tarpeellisuudelle. Yhdysvaltain mukaan maanosan nopeasti kasvavaa väestöä ei kerta kaikkiaan saada ruokituksi ilman geeniruokaa. Geenitekniikkaan keskittyminen tekee kuitenkin hallaa ohjelmille, joissa hyödynnettäisiin jo olemassa olevan tiedon perusteella paljon lupaavammiksi osoittautuneita keinoja maanviljelyn kehittämiseen. Monsanto, Syngenta ja joukko muita geenimuuntelun puolestapuhujia on käynnistänyt kaikkien aikojen kalleimpiin kuuluvan PR-kampanjan värväämällä liudan kulissiorganisaatioita lausumaan näennäisen puolueettoman näkemyksensä muuntogeenisten viljelykasvien tarjoamista eduista. Tällaisia ovat AfricaBio, International Service for the Acquisition of Agri-Biotech Applications (ISAAA) ja Crop Life. Teollisuus rahoittaa kaikkia näitä avokätisesti. Taitavalla ja jatkuvaan toistoon luottavalla kampanjalla onkin Afrikassa jo päästy pitkälle. Keinoihin kuuluu keskeisten poliitikkojen lobbaaminen, puolueiden rahoittaminen ja muu koneiston voitelu GMO:ien käytön sallimiseksi. Myös yleisöä yritetään taivutella samantapaisilla kampanjoilla. Puoli vuosikymmentä kestäneen hehkutuksen jälkeen todellisuus alkaa kuitenkin iskeä takaisin. Britannian nolosti päättyneen julkisen keskustelun lisäksi esiin on tullut monia riippumattomia tutkimuksia, joiden mukaan huipputeknologian roolia ongelmien ratkaisussa on korostettu liikaa. Paljon tärkeämpää olisi hoitaa ensimmäiseksi kuntoon Afrikan maataloustuotantoa tyypillisimmin rasittavat kokonaisvaltaiset ongelmat. Luultavasti kattavimpia geenitekniikkaa koskevia tutkimuksia on the Third World Network –järjestössä maatalouden tutkijana toimivan Aaron De Grassin selvitys, jossa hän tarkasteli joitakin GMO:ien puoltajien Afrikassa esittämiä väitteitä. Ensimmäisessä analyysissaan hän tarkasteli Florence Wambugu –nimisen tutkijan väitteitä, joiden mukaan tämän kehittämä viruksille vastustuskykyinen bataatti oli todellinen menestys. De Grassi arvioi Wambugun tutkimusryhmineen saaneen vähintään 6 miljoonan USA:n dollarin edestä rahoitusta Monsantolta, Maailmanpankilta ja US Aidilta. Lisäksi projektiin on ollut kiinnitettynä ainakin 18 yliopistotason tutkijaa, useimmat tohtoreita, mikä on Afrikan oloissa poikkeuksellista. Tämä mittava tutkimushanke, jonka pontimena ovat viljelijöiden tarpeiden sijaan olleet Yhdysvaltain intressit ja PR-tarkoituksia palveleva tieteellinen hybris, on väitteiden mukaan tuottanut 18 % suuremman sadon bataatista, joka on kehitetty geenitekniikan avulla epäsuositusta länsiafrikkalaisesta bataattilajikkeesta. Sen paremmin riippumattomia tutkimuksia kuin vertaisarviointeja ei tämän reilusti aikaa ja rahaa nielleen investoinnin tiimoilta ole tehty. Mahdollisesta menestyksekkäästä vertaisarvioinnista olisi takuulla kerrottu suureen ääneen, jos sellainen olisi olemassa. Projektista sepitetyt mainospuheet ja sitä leimannut hybris ja hehkutus ovat olleet kertakaikkisen liioiteltuja. Hyvä esimerkki on tunnettu geenimuuntelun puolestapuhuja C.S. Prakash, joka ylisti hiljattain projektin loistavia saavutuksia, vaikkei ollut vaivautunut selvittämään edes olennaisimpia tietoja kokeiden kulusta. Toisaalta Prakashin tiedetään yleensäkin suhtautuvan faktoihin varsin huolettomasti. Samaan aikaan ugandalaiset kasvinjalostajat ovat kaikessa hiljaisuudessa hyödyntäneet geenimuuntelun sijaan perinteisiä jalostusmenetelmiä lisätäkseen bataatin vastustuskykyä viruksille. He käyttivät suosittua ruokabataattilajiketta ja saavuttivat nopeasti ja varsin vaatimattomin resurssein lähes sadan prosentin sadonlisäyksen. Kaiken kaikkiaan käynnissä on siis mieletön ryntäys uuden ja vetovoimaisena pidetyn teknologian perään. Suuret yhtiöt laskevat geenitekniikan varaan ja panostavat valtavia voimavaroja PR-kilvan voittaakseen. Samalla ne imevät sekä inhimillisiä että taloudellisia resursseja pois paljon käyttökelpoisempien teknologioiden kehittämiseltä. De Grassin tutkimukset paljastivat myös Etelä-Afrikassa käänteentekevänä pidetyn Makatini Flatsin GM-puuvillaprojektin osaksi tulleen ylenpalttisen hehkutuksen perusteettomaksi. Tämän kansainvälisestikin ylistetyn projektin on sanottu hyödyttäneen niinsanottuja köyhiä viljelijöitä, jotka ryhtyvät käyttämään hyönteisille vastustuskykyistä GM-puuvillaa. Muuntogeenisen puuvillan oivallisuudesta on esitetty yliampuvia väitteitä. Puolustajien mukaan GM-puuvillan ansiosta kasvukauden aikaisia ruiskutuskertoja on voitu vähentää 9:llä, kun luotettavimpien tilastojen perusteella vähennys on ollut 2:n ja 5,4:n välillä. GM-myönteisen lobbausryhmä CropGenin mukaan geenimuuntelun tuottama ylimääräinen voitto nousi 113 dollariin hehtaarilta. Monsanto puolestaan ilmoitti lisäykseksi 90 $, ISAAA 50 $ ja yliopiston tutkijat 35 $. De Grassin tutkimusryhmä kuitenkin paljasti, että viljelijöille koitunut hyöty toisena vuonna jäi 18 $:iin, kun taas ensimmäisenä vuonna hyötyjiä olivatkin ne, jotka eivät käyttäneet GM-puuvillaa. ISAAA antoi lisäksi ymmärtää, että pienviljelijät kasvattivat GM-puuvillaa jo 100 000 hehtaarilla, mutta se oli sotkenut lukunsa koko Etelä-Afrikan viljelypinta-alaan. Niin ikään teollisuutta edustava EuropaBio taas ilmoitti pinta-alaksi 5000 ha, vaikka De Grassin mukaan todellinen luku on pikemminkin 3000 ha. Samaan aikaan ne maanviljelijät, joiden väitettiin hyötyvän geenitekniikasta, ovat velkaantuneet yhä pahemmin. Vuonna 1998, ennen GM-puuvillan tuloa, keinokastelun piirissä olevien viljelijöiden velkataakka oli noin 16 miljoonaa randia. Kahden vuoden kuluttua taakka oli kasvanut yli 8 miljoonalla, kun riskialtista ja suurikuluista kasvia käyttäneet viljelijät kärsivät tulvista ja muista luonnonoloihin liittyneistä vahingoista. Lisäksi puuvillan hinta laski. Se siitä pienviljelijöiden auttamisesta. Varsinaisen hyödyn korjaavat siemenyhtiöt. Viljelijät valtion myöntämine lainoineen taas päätyvät kartuttamaan Etelä-Afrikan valtiontalouden tappioita. Geenimuuntelun edistäjät ovat selvästikin jättäneet selostamatta näille pienviljelijöille, mitä seurauksia geeniteknologiaan siirtymisestä on. Myöskään periaatetta, jonka mukaan perinteisille lajikkeille on jätettävä tietty prosenttiosuus GM-viljelmän pinta-alasta, ei ole riittävästi ymmärretty, toteutettu eikä valvottu. Tämä johtaa nopeaan vastustuskyvyn lisääntymiseen torjunnan kohteena olevissa hyönteisissä. Tähän tuoreeseen uhkaan vastatakseen Monsanto kokeileekin jo uusia, entistä järeämpiä ja huonommin testattuja GM-puuvillalajikkeita, joiden geneettistä rakennetta on muutettu paljon aiempaa mutkikkaammalla ja arvaamattomammalla tavalla. Väite, jonka mukaan GM-kasveja tarvitaan Afrikan ruokkimiseen, lienee kyynisin tämän jo muutenkin perin juurin kiistanalaisen teollisuudenalan esittämistä valheista. Geeniteknologian tulon jälkeen Etelä-Afrikassa on joutunut toimettomaksi yli 58 000 puuvillatyöläistä, kun viljelijät ovat omaksuneet aiempaa vähemmän työllistäviä viljelymenetelmiä, esim. siirtymällä hyönteisresistenttiin puuvillaan. Nälkäongelma koettelee nyt näitä ihmisiä pahemmin kuin koskaan, ja sama koskee monia muitakin eteläafrikkalaisia. Geenimuuntelusta ei löydy vastausta Afrikan ruokaturvaan liittyviin todellisiin haasteisiin. GMO-kysymys on päinvastoin vienyt huomiota ja resursseja muilta, ylivoimaisia etuja tarjoavilta ja kokonaisvaltaisemmilta ratkaisuilta. Hyvä esimerkki on Afrikan parhaimmistoon kuuluvien teknisten asiantuntijoiden kiinnittäminen vuosikausiksi epämääräiseen tutkimusprojektiin. Neuvontapalvelujen parantaminen on yksi afrikkalaisen maatalouden kipeimmin kaipaamista toimenpiteistä. Neuvontapalvelujen järjestäminen on kuitenkin kärsinyt kaikkialla rakennesopeutusohjelmista, joihin Afrikan ovat pakottaneet samat hallitukset, jotka tuputtavat sille geeniteknologiaa. Yhtiöiden on helppo käyttää tilaisuutta häikäilemättömästi hyväkseen tarjoamalla viljelijöille omia hintavia neuvontapalvelupakettejaan. Niiden sijaan olisi kuitenkin saatava lisää julkisia palveluneuvojia ratkomaan viljelysmaan hedelmällisyyteen ja eroosioon, veden säästöön ja varastointiin, infrastruktuuriin ym. liittyviä ongelmia. Kaikki edellä mainitut ovat paljon tärkeämpiä kuin muuntogeenisten viljelykasvien käyttöönotto. Tarkoituksena on selvästikin tehdä Afrikasta ulkomaisen ruoan varassa oleva vasallimaanosa, joka on riippuvainen hyväntekijöiksi tekeytyneistä Yhdysvalloista ja sen mahtavista biotekniikka-alan goljateista. Sen sijaan että Afrikalle laadittaisiin ohjelma sen omien voimavarojen vahvistamiseksi niin, että se pystyisi itse huolehtimaan ravinnontuotannostaan, sille tuputetaan sokeaa uskoa geeniteknisiin taikatemppuihin ja kaikki ongelmat ratkaiseviin ihmelääkkeisiin. Jotain kertonee sekin, että Donald Rumsfeld – eikä suinkaan ainoana Bushin lähipiirissä – on toiminut Monsanton tytäryhtiön johdossa. Yhdysvaltain hallinnon ja teollisuuden tiivis suhde on leimannut Bushin kautta alusta alkaen. Ja ikään kuin tässä ei olisi kyllin, Etelä-Afrikan oma hallitus pyrkii sitkeästi ja demokratiasta piittaamatta tyrkyttämään geenimuuntelua kuluttajille, jotka joutuvat kaiken lisäksi tukemaan uuden tekniikan käyttöönottoa verovaroin, vaikka rahoja tarvittaisiin kipeästi maatalouden infrastruktuurin uudistamiseen. Uusi amerikkalainen imperiumi on jo tehnyt selväksi, että se haluaa ruokkia koko maailman – omilla vahvasti tuetuilla ja ei-toivotuilla tuotteillaan. On valtava tragedia, että Afrikan johtajat ovat antaneet johdattaa itsensä niin perinpohjaisesti harhaan kuunnellessaan sellaista teollisuudenalaa, joka käy kamppailua maanviljelyn kontrolloimiseksi kaikkialla maailmassa. Suuret biotekniikkayhtiöt eivät välitä tippaakaan afrikkalaisten ruokaturvasta; niitä kiinnostaa vain ja ainoastaan tuloksen tekeminen. Glenn Ashton toimii koordinoijana South African Freeze Alliance on Genetic Engineering –verkostossa. SAFeAGE:n jäsenistöön kuuluu yksityishenkilöitä, perheitä ja yli 130 eri järjestöä, ja se edustaa yli 250 000:ta eteläafrikkalaista, jotka vastustavat GM-viljelykasvien ja geeniruoan tuontia, vientiä ja kasvatusta, kunnes niiden turvallisuus ja mahdolliset edut on näytetty toteen. (South African Freeze Alliance on Genetic Engineering, www.safeage.org)