Evira vaarantanut elintarviketurvallisuutta
– riskiriisi pidätettävä kauppoihin ja maahantuojille
Tiedote
6.10.2006
Eilen Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kertoi löytäneensä suomalaisista riisituotteista geenimuunneltua riisiä, jota ei ole hyväksytty Euroopan Unionin markkinoille. Eviran Sari Sippola kertoi julkisuudessa tuotteiden ehtineen kuluttajille asti.

Tieto ei ollut yllätys, koska gm-riisijäämiä on löydetty useista Euroopan maista jo 15.9. lähtien.

Evira on toiminut Kansalaisten Bioturvayhdistyksen mielestä täysin riittämättömästi tässä asiassa. Tieto mahdollisuudesta, että riisiä on tullut Suomeen, oli Eviralla jo noin 18.8. Yhdistyksestä on oltu 28.8. alkaen säännöllisesti sähköpostilla yhteydessä Eviran ylitarkastajan kanssa siitä, onko gm-riisiä mahdollisesti tullut Suomeen. Evirasta on kerrottu yhdistykselle 20.9., että tuontierät on pidätetty maahantuojien varastoihin.

"Mutta miten on mahdollista, että suomalaiskuluttajat ovat joutuneet tietämättään syömään kokeilussa olevaa gm-riisiä, jonka terveysvaikutuksista ei tehty kunnollisia tutkimuksia", ihmettelee aktivisti Hannes Tuohiniitty. "Valvonta ei pelaa, kun tuloksia odotellessa riskituotteiden annetaan edetä kuluttajille."

LLRICE601 riisistä ei ole saatavana paljonkaan tutkimustietoa, koska se on koevaiheessa yhtiösalaisuuksien piirissä USA:ssa. Brittitutkijat uskovat gm-riisin genomin sisältävän useita sinne kuulumattomia geeninpätkiä. Sen vaikutuksia ei myöskään EFSA:n tavoin arvioida vertaamalla lähilinjoihin, koska niiden erot ovat mahdollisesti suuret.

Tiedotteessaan tänään Evira myös siteeraa väärin EFSA:a väittäen, ettei LLRICE601 syömisestä aiheudu teveysvaaraa. EFSA lausui täysin puutteellisten tietojen perusteella, että "syömisestä ei aiheudu välitöntä terveysvaaraa."

"Eviran toiminta on ollut asiassa todella lepsua ja hidasta. Virasto on toiminnallaan vaarantanut suomalaiskuluttajien elintarviketurvallisuuden ja estänyt valinnan mahdollisuuden niiltä valtaenemmistöltä, jotka haluavat päättää minkälaista riisiä syövät," painottaa puheenjohtaja Markku Rämö.

"Eviran johdon tulee välittömästi käynnistää selvitys siitä, miksi riisien analysointi Suomessa kesti huomattavasti muita Euroopan maita kauemmin ja miksi Evirassa suhtauduttiin niin yliolkaisesti kansalaisten elintarviketurvallisuuteen, että todennäköiset riskituotteet päästettiin kauppoihin asti," vaatii Hannes Tuohiniitty. "Eviran tulee myös lisätä näytteenottoa riisieristä. Onhan virasto myös tutkinut, ettei Suomeen ole tullut kiinalaisen koevaiheessa olevan gm-riisin, Xianyou BT63, jäämiä?"

Gm-riisin pääsy Suomen kuluttajille asti on pelottava esimerkki siitä, kuinka heikosti gm-kasveja voidaan pitää erillään. Nyt on kaiken lisäksi kyseessä koevaiheessa oleva lajike, jonka ei pitäisi olla lainkaan tekemisissä. Lukuisat järjestöt kautta maailman ovat painottaneet juuri näitä riskejä useita vuosia.

Yhdistys vaatii, että kaikki USA:sta ja Kiinasta peräisin olevat riisierät tulee välittömästi pidättää kauppoihin, eikä myydä kuluttajille. Lisäksi näistä maista jatkossa tulevat erät pitää ennakkohyväksyttää ennen markkinoille pääsyä.

Lisätietoja:
GMO-asiantuntija, agrologi Hannes Tuohiniitty 050-4095779
puheenjohtaja Markku Rämö 050-5002775

Eviran tiedote:
http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/ajankohtaista/?id=270
Euroopan Maan ystävien sivusto GM-riisitilanteesta Euroopassa:
http://www.foeeurope.org/GMOs/rice_contamination.htm
Institute of Science in Society LLRICE601:stä:
http://www.i-sis.org.uk/LLRICE601.php

Kansalaisten Bioturvayhdistys ry on vuodesta 2000 asti keskittynyt geenitekniikkaan Suomessa. Yhdistys on mm. tiedottanut suomalaistutkijoiden kenttäkokeista, gm-aineksesta elintarvikkeissa, voittanut oikeudenkäyntejä tiedon julkisuudesta ja osallistunut julkiseen keskusteluun sekä ollut kuultavana lakien valmisteluissa.