Gm-vapaat
alueet tulossa Suomeen - koko vaihtelee jääkaapista maakuntaan asti |
|
Tiedote 2.9.2004 |
Haminan kirjastoon kokoontui eilen illalla yli 30 osallistujaa kuuntelemaan
tietoa geenitekniikan nykytilanteesta ja keskustelemaan miten geenimuuntelua
vastaan voisi ottaa kantaa. Paikalla oli kuluttajia, viljelijöitä,
valtuutettuja ja maatiaiskasvien säilyttäjiä. Tilaisuuden olivat kutsuneet
koolle Haminan seudun vihreät ja Elävä Vanha Suomi ry.
Kansalaisten Bioturvayhdistyksen puheenjohtaja Hannes Tuohiniitty antoi perusteellisen esityksen muuntogeenisten (gm) kasvien ja elintarvikkeiden käytöstä Suomessa, EU:ssa ja maailmalla. Osallistujat kuuntelivat hämmästyneinä kuinka pitkälle tilanne on vaivihkaa jo kehittynyt ja kyselivät aktiivisesti. Kuulijat halusivat tietää muun muassa miten vastata joidenkin esittämiin väitteisiin länsimaiden kuluttajien moraalittomuudesta vastustaa gm-kasveja kehitysmaiden viljelijöiden kustannuksella ja kuinka voi välttyä käyttämästä gm-elintarvikkeita sekä -rehuja. Tuohiniitty kertoi myös Euroopassa ja muualla maailmassa alkaneesta kehityksestä, missä eri valtiot tai hallinnolliset alueet ovat julistautuneet geenimuunteluvapaiksi ja näin ottaneet kantaa geenimuuntelua vastaan. ”Iso-Britanniassa jo yli 14 miljoonaa ihmistä asuu gm-vapailla alueilla ja 13 muussa Euroopan maassa on eriasteisia päätöksiä tehty. Tuhannet kaupungit ovat jo julistautuneet gm-vapaiksi ja yhteisön maita satoja tuhansia hehtaareita”, havahdutti Tuohiniitty. Kun Tuohiniitty kertoi alkaneesta kampanjasta saada Suomeen gm-vapaita alueita heräsi osallistujissa kiinnostus vaikuttaa myös omalta osaltaan. ”Jokainen voi aloittaa omasta jääkaapistaan, puutarhastaan, maatilastaan tai metsästään ja kertoa julkisesti mielipiteensä. Seuraava askel on vaikuttaa kunnan ja maakunnan päättäjiin ja saada nämä alueet julistautumaan gm-vapaiksi.” Bioturvayhdistys ottaa vastaan eri tason sitoumuksia ja auttaa aloitteiden eteenpäin viemisessä. Bioturvayhdistyksestä Janne Länsipuro kertoi valaisevasti kuinka henkilökohtaisilla valinnoilla voidaan vaikuttaa myös epäsuorasti siihen, että gm-kasvien käyttö ei leviä kehitysmaissa ja Suomessa. ”Lähiruoan ja luomuruoan valinta kotimaisten tuotteiden osalta, kehitysmaissa viljeltyjen ylellisyystuotteiden välttäminen ja reilun kaupan tuotteiden suosiminen ovat toimivia henkilökohtaisia kulutusvalintoja”, Länsipuro valaisi. Lisätietoja: |