Geenirapsin invaasio huolestuttaa
Kansalaisten Bioturvayhdistys
vaatii päättäjiltä toimia
Tiedote
31.5.2000
Toukokuun alussa perustettu Kansalaisten Bioturvayhdistys on huolissaan siirtogeenisten organismien aiheuttamistä ekologisista, terveydellisistä ja ekonomisista riskeistä. Yhdistys on julkaissut internetissä kansalaiskirjelmän, joka luovutetaan päättäjille ensi viikon tiistaina. Yhtenä lähtökohtana kirjelmälle on laiton geenirapsin siementen viljely, joka paljastui toukokuussa.

- Kyse on rajarikkomuksesta, johon tulisi reagoida korkeimmalla valtiollisella taholla voimakkaasti, sanoo toimittaja Markku Rämö, yksi kirjelmän allekirjoittajista.

Ekologiset ja terveydelliset kysymykset ovat yksi lähtökohta, mutta myös maatalouden imago markkinoilla huolettaa allekirjoittajia.

- Invaasio vaarantaa Suomen rapsintuotannon markkinaimagoa ja puhtautta, toteaa Kansalaisten Bioturvayhdistyksen puheenjohtaja Hannu Hyvönen ja kysyy oliko operaatio tarkoituksellinen.
- Jos geenimuunneltuja siemeniä levitetään väärien sertifikaattien alla maailmalle, tuhotaan mahdollisuudet tarjota kuluttajille muuntelematonta tuotetta. Hyvönen muistuttaa, että Mildola Oy on Monsanton yhteistyökumppanina ollut kehittämässä ja testaamassa Suomessa geenirapsia.

Yhdistyksen kokoama 20 hengen lähetystö luovuttaa kirjelmän virallisesti tiistaina 6.6.2000 klo 12.00 eduskuntatalolla. Luovutustilaisuudessa toivotaan päättäjiltä selkeitä vastauksia kannanotossa esitettyihin kysymyksiin.

Kirjelmä on esillä myös internetissä ja se on mahdollista allekirjoittaa joko sähköpostitse osoitteeseen kirjelma@bioturva.org (allekirjoitukseen riittää nimi, kotipaikka ja sähköpostiosoite) tai luovutustilaisuudessa eduskuntatalon portailla klo 11.00-12.00.

Lisätietoja:
Hannu Hyvönen (017) 816 444
Asko Ali-Marttila (019) 443 456