Eräs geeniteknologiaan liitetyistä suurista toiveista on, että sen avulla ratkaistaan maailman nälkäongelma. Vaarana on, että tällöin nälkä nähdään ruuan tuotantoon liittyvänä teknisenä ongelmana, jonka moderni teknologia näppärästi hoitaa. Nälässä on kuitenkin suurelta osin kyse taloudesta, politiikasta ja yhteiskunnasta.

Geeniteknologian lupauksiin uskovien ajatuksena on, että sen avulla ennen pitkää kehitetään esimerkiksi satoisampia sekä paremmin tuholaisia ja kuivuutta kestäviä lajikkeita. Suunnitelmissa on myös perunan tai riisin ravitsemusarvon rikastuttaminen ja ympäristöä säästävät lajikkeet, jotka tarvitsevat vähän rikkakasvien torjunta-aineita. Ajattelutavan taustalla on usko siihen, että nälkäongelman perimmäiset syyt liittyvät tavalla tai toisella luonnonolosuhteisiin. Keskeiseksi tavoitteeksi nousee tuotannon lisääminen. Tähän liittyen usein myös ajatellaan, että ruuantuotanto on jäänyt tai jäämässä nopean väestönkasvun jalkoihin.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön mukaan viimeisen 30 vuoden aikana maailman maataloustuotannon volyymi on kaksinkertaistunut ja maataloustuotteiden kauppa kasvanut kolminkertaiseksi. Väestönkasvusta huolimatta henkeä kohti olemassaoleva ravinto on kuitenkin lisääntynyt ja kroonisesti nälkäisten suhteellinen osuus on laskenut jonkin verran. Tämän hetkiset arviot kroonisesti nälkäisistä vaihtelevat reilusta 800 miljoonasta 1,2 miljardiin.

Niin kutsuttu "vihreä vallankumous" kasvatti esimerkiksi Kaakkois-Aasian riisi- ja vehnäsatoja dramaattisesti. Vihreän vallankumouksen hyödyt eivät kuitenkaan ulottuneet köyhiin pienviljelijöihin vaan menestyminen oli sidoksissa maan keskittymiseen ja suuriin investointeihin. Myöhemmin esiin tulivat vielä ympäristöongelmat. Tuotannon ja luonnonolosuhteiden lisäksi onkin keskeistä se, miten olemassaoleva ruoka jakaantuu. Esimerkiksi YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö arvioi, että etelässä on 790 miljoonaa nälkäistä, pohjoisessa taas 34 miljoonaa. Myöskään se, että jossain valtiossa on periaatteessa riittävästi ruokaa ei vielä takaa, että kaikki sen alueella söisivät riittävästi.

Talouden ja politiikan rooli

Nobel-palkitun taloustieteilijän Amartya Senin mukaan ruuan saatavuus on välttämätön, mutta ei riittävä ehto nälän ehkäisemiseen. Toisin sanoen, nälkää ei niinkään aiheuta ruokapula vaan se, että kaikilla ihmisillä ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta saada olemassaolevaa ruokaa. Ruokaturvattomuutta aiheuttavat muun muassa köyhyys, turvaverkkojen puuttuminen, työttömyys ja ruuan hinnan heilahtelut. Maailmassa on todistettavasti syntynyt akuutteja nälänhätiä vaikka ruuan määrä ei ole paikallisesti edes vähentynyt. Syynä voi olla esimerkiksi äkillinen massatyöttömyys. Toisaalta ruuan väheneminen ei kosketa kaikkia maan tai edes kotitalouden jäsenia tasavertaisesti. Aina on olemassa niitä, jotka selviävät akuutista nälänhädästä; koskaan ei ole kyse "koko kansasta".

Köyhyys kohdistuu usein ankarimmin naisiin. Naisilla on monesti kehnot mahdollisuudet omistaa maata ja saada luottoa. Heillä on vähän tuloja ja vähistä tuloista he käyttävät suurimman osan nimenomaan perheen ruokkimiseen ja huoltamiseen. FAO:n mukaan yli puolet - paikoin jopa 80 prosenttia - maailman ruoasta on naisten tuottamaa. Lasten aliravitsemus on usein yhteydessä naisten vähäisiin resursseihin ja raskaaseen työtaakkaan. Esimerkiksi Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa 15 prosenttia ja Etelä-Aasiassa 30 prosenttia vastasyntyneistä on aliravittuja. Nälkään vaikuttavat myös koulutus ja perusterveydenhuolto. Koulutetulla on paremmat mahdollisuudet työllistyä ja saada sitä kautta rahaa ruokaan. Toisaalta jos saniteettiolot ja perusterveydenhuolto eivät ole kunnossa niin esimerkiksi ripulisairauden takia elimistö ei kykene käyttämään hyväksi saatavilla olevaa ruokaa.

Tuoreessa kansainvälisen ruokapolitiikan tutkimuslaitoksen IFPRI:n tutkimuksessa todettiin, että lasten ravitsemuksellisen tilanteen parantumisesta kehitysmaissa vuosien 1970 ja 1995 välillä yli 55 prosenttia voitiin selittää naisten aseman ja erityisesti koulutuksen parantamisella. Henkeä kohti tuotetun ruuan määrällä voitiin selittää 26 prosenttia parantumisesta ja terveyteen liittyvien olosuhteiden kehittymisellä 19 prosenttia lasten ravitsemuksellisen tilanteen parantumisesta.

Yhteiskunnallinen kysymys

Yhteiskunta on aina luonnon ja ihmisen välissä. Näin ollen esimerkiksi jaottelu luonnon- ja ihmisen aiheuttamiin nälänhätiin on harhaanjohtava. Vaikka pääasiallinen tekijä nälänhädässä olisi tulva tai kuivuus, niin sen vaikutus väestöön riippuu siitä, miten yhteiskunta on organisoitu. Mikäli maassa on investoitu esimerkiksi kattavaan keinokastelujärjestelmään, kuivuusjaksotkin ovat paremmin kestettävissä. Toisaalta sama raha voidaan käyttää myös esimerkiksi sotimiseen.

Amartya Senin tutkimusten mukaan maat, jotka parhaiten ovat menestyneet nälänhädän ehkäisyssä ovat tyypillisesti olleet demokraattisia yhteiskuntia, joissa on suhteellisen vapaa poliittinen ilmasto sekä avoimen kriittiset viestintäkanavat. Ruokakeskeisen ajattelun sijaan nälkä onkin ymmärrettävä kysymyksenä yhteiskunnallisten oikeuksien jakautumisesta. Kyse on siitä, mitä yhteiskunnassa päätetään, millaisia turvaverkkoja järjestetään ja miten toimitaan kriisin uhatessa. Taloustieteilijä Sen tuo voimakkaasti esille julkisen toiminnan roolin sekä akuuttien nälänhätien että kroonisen nälän vähentämisessä. Julkisilla hankkeilla voidaan luoda esimerkiksi työpaikkoja haavoittuville ryhmille.

Nälkä on myös yhteydessä maailmanlaajuisen tuotannon ja kulutuksen järjestelmään eli siihen kuka tuottaa mitä, mihin hintaan ja kenen kulutettavaksi. Missä aikaisemmin tuotettiin ruokaa omiin tarpeisiin, tuotetaan yhä enemmän vientiin suunnattuja rahakasveja. Viennistä saaduilla tuloilla voidaan toki ruokkia väestö, mutta tällöin joudutaan alttiiksi ailahteleville maailmanmarkkinahinnoille. Maatalous on tässä suhteessa erityisen herkkä sektori.

Maailmanlaajuinen kaupan liberalisointi tarkoittaa myös sitä, että ruoka on kuin mikä tahansa hyödyke, jota tuotetaan siellä missä sen tuotanto on tehokkainta ja edullisinta. Vapaassa kaupassa väitetään, että ruokaa on kaikkien saatavilla mikäli kaupankäynnin esteet vain poistetaan. Käytännössä etelän pientuottajat eivät ole kuitenkaan pystyneet kilpailemaan ulkomailta tuodun halvan ruuan kanssa, mikä on johtanut paikallisen tuotannon taantumiseen sekä työttömyyden ja nälän lisääntymiseen. Kansalaisjärjestöt ovatkin arvostelleet Euroopan unionin vientitukia ja ehdottaneet, että WTO-sopimuksessa olisi annettava kehitysmaille mahdollisuus tukea ruuantuotantoaan omavaraisuuteen asti.

Ei ole myöskään syytä unohtaa, että ulkomaanvelka on monelle etelän valtiolle raskas taakka, joka sitoo resursseja, joita voitaisiin muuten käyttää koulutukseen, perusterveydenhuoltoon ja turvaverkkojen kehittämiseen. YK:n asettama komitea (raportti maaliskuussa 2000) on arvostellut nimenomaan Kansainvälisen valuuttarahaston rakennesopeutusohjelmia ja todennut, että kehitysmaiden ulkomaanvelat tulisi mitätöidä, jotta aliravitsemus kyettäisiin estämään.

Kuka kontrolloi teknologiaa?

Geeniteknologiaa soveltava tutkimus keskittyy yhtiöihin. Kaupalliset intressit eivät ensisijaisesti liity nälkäongelmaan. Yhtiöt mainostavat kuitenkin mielellään, että geenimanipulaatio on olennainen askel kohti nälkäongelman ratkaisua. Tällaiset pr-strategiat ovat harhaanjohtavia. On totta, että kuivuutta kestävien lajikkeiden kehittäminen on tärkeää esimerkiksi Saharan eteläpuolisen Afrikan ruuantuotannon parantamisessa. On kuitenkin hedelmätöntä väittää, että teknologia, joka on tällä hetkellä suunnattu USA:n soijapapuviljelijöille olisi keskeinen osa etelän nälkä- ja köyhyysongelman ratkaisua. Valtioiden politiikan täytyy taata että köyhillä on resurssit saada ruokaa, oli se sitten tuotettu kotona tai ulkomailla.

Geeniteknologian kehittämistyö on vielä kesken. Tässä vaiheessa on kysyttävä kenen kontrollissa uusi teknologia on, onko se turvallista tai välttämätöntä ja ennen kaikkea lievittääkö se todella nälkää, niin kuin väitetään. Suuret monikansalliset yhtiöt vaikuttavat jo voimakkaasti moderniin maatalousjärjestelmään, joka perustuu tehomaatalouteen, yhteen lajiin keskittymiseen ja kemikaalien käyttöön. Geeniteknologian myötä yhtiöiden jo olemassa oleva kontrolli tulee lisääntymään. Modernin teknologian viimeisestä vaiheesta haltioituminen ei saisi kääntää huomiota pois nälän monista tekijöistä, jotka liittyvät niin talouteen, yhteiskuntaan, politiikkaan kuin maailmankauppaankin. Kyse ei todellakaan ole pelkästä maataloudesta.

Mia Hilosuo ja Pasi Salonen

Ruoka yhtiöiden vallassa

Ruokaan ja maatalouteen liityvä uusi teknologia lupaa hyvää ihmiskunnalle. Tutkimus- ja kehitystyö on kuitenkin viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana yksityistynyt ja keskittynyt. Taloudellinen valta on muutamalla suuryhtiöllä. Viisi suurinta pitää hallussaan kahta kolmasosaa maailman tuholaismyrkkykaupasta, lähes neljäsosaa siemenkaupasta ja lähes koko geenimuokattujen siementen kauppaa.

Kaupalliset intressit määräävät tutkimuskohteet, eivät köyhien tarpeet. Pohjoisen markkinoille luotu "ikuinen tomaatti" tulee ennen kuivuutta kestävää siementä. Parannellut siemenet on suunnattu pienviljelyn sijasta mekanisoituun tehotuotantoon. Vaikka kovaa vastustusta aiheuttanut "terminaattoriteknologia" eli steriilien siementen myynti on jäissä, niin suuntaus jatkuu sellaisten siemenien kehittelyllä, joiden tehokas tuotanto on sidottu yhtiön myymien kemikaalien käyttöön.

Yhtiöt harjoittavat valtaansa patentoimalla kasvinosia. WTO-sääntöjen immateriaalioikeuksia koskevan TRIPS-sopimuksen nojalla viljelijöiden käyttämän lajin geneettisesti paranneltu versio voidaan patentoida. Etelästä alunperin haetut resurssit palaavat siis takaisin hintavina hyödykkeinä. Patenttilait eivät tunnusta perinteistä tietoa ja ajatusta tiedon kollektiivisesta luonteesta.

Mia Hilosuo ja Pasi Salonen

Mia Hilosuo on kansainvälisen politiikan opiskelija.
Pasi Salonen on sosiologian opiskelija.