Tohtori Mae-Wan Ho luentokiertueella Suomessa
Muuntogeenisiä organismeja ei ole osoitettu turvallisiksi
Tiedote
25.11.2004
Maailmassa viljellään yli 60 miljoonalla hehtaarilla muuntogeenisiä (gm) kasveja, joista pääosa Pohjois-Amerikassa ja Argentiinassa. Gm-kasvien ja niistä tehtyjen elintarvikkeiden turvallisuutta on kuitenkin laajasti epäilty. Kriitikkojen epäilyt kohdistuvat sekä geeninsiirtotekniikoiden suoraan vaikutukseen että gm-solujen epävakauteen.

Yksi maailman merkittävimmistä geenitekniikan kriitikoista, englantilainen tohtori Mae-Wan Ho, saapuu Suomeen luentokiertueelle. Ho on sitä mieltä, että gm-organismien turvallisuutta ei ole tieteellisesti osoitettu. Ho selvittää syyt käsitykselleen kiertueen aikana.

Ho pitää lehdistötilaisuuden ma 29.11. klo 11-11.45 Postimuseon Audiotorilla, Helsingin pääpostitalossa (sisäänkäynti asema-aukion puolelta, h-porras). Lisäksi Hon luentotilaisuuksiin Helsingissä 28.11. ja 30.11. sekä 29.11. Tampereella on tiedotusvälineillä mahdollisuus tulla paikalle. Tiedotusvälineiden kanssa voidaan rajoitetusti sopia myös erillisiä haastatteluja kiertueen aikana.

Biokemian tohtori Mae-Wan Ho asuu Iso-Britanniassa, jossa hän toimii Avoimen yliopiston luennoitsijana ja vanhempana tutkijana. Hän on ollut perustamassa tieteen ja yhteiskunnan roolia tutkivaa organisaatiota Institute of Science in Society (ISIS), jota hän tällä hetkellä myös johtaa. Lisäksi Ho toimii muun muassa Third World Network -järjestön neuvonantajana.

Ho on erityisesti tutkinut gm-kasveissa yleisesti apuvälineenä käytettyä promoottoria. Ho on esittänyt, että promoottori CaMV S35 olisi yhtenä tekijänä aiheuttamassa gm-kasvien tavanomaisista poikkeavaa geneettistä epävakautta ja jopa syöpää.

Mae-Wan Ho on ollut mukana tekemässä yli 300 julkaisua ja kahtatoista kirjaa. Kirjoista ehkä tunnetuimpia ovat The Rainbow and the Worm, The Physics of Organisms (1993, 1998), Genetic Engineering - Dream or Nightmare? (1998, 1999) sekä Living with the Fluid Genome (2003). Ho toimittaa myös radikaalia tiedelehteä Science in Society.

Lisäksi Ho on puhunut aktiivisesti reduktionistista tieteenkäsitystä vastaan ja tutkinut holistisesta näkökulmasta epätieteellisinäkin pidettyjä ilmiöitä.

Kiertueen ohjelma kokonaisuudessaan ja tietopaketti: www.bioturva.org
Tri Hon kiertueen järjestää Kansalaisten Bioturvayhdistys ry.

Lisätietoja: bioturva@bioturva.org ja
puheenjohtaja Hannes Tuohiniitty 044-3452111

Taustatietoa Mae-Wan Hosta 
Miksi gm-kasveja ei tulisi viljellä 

Luentotilaisuudet:
  Helsingissä su 28.11. ja ti 30.11. 
  Tampereella ma 29.11.