Bioturvayhdistys vaatii kriisitoimia parlamentilta
Suomesta on tullut
geeniteknologian villi länsi
Tiedote
14.6.2000
Kansalaisten Bioturvayhdistys on tehnyt selvityksen suomalaisesta viranomaisvalvonnasta geeniteknologian ja siirtogeenisten organismien osalta. Selvitys julkaistaan perjantaina eduskunnalle annettavassa bioturvaraportissa. Eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Pentti Tiusanen ottaa raportin vastaan.

- Suomen bioturvallisuustilanne on järkyttävä. Siirtogeenisten rapsinsiementen viljely ei ole aikaansaanut millään viranomaistaholla mitään todellisia toimia. Kukaan virkamies ei tunnu haluavan ottaa tapahtuman selvittämistä vastuulleen, kertoo selvitysryhmän yksi jäsen, Kansalaisten Bioturvayhdistyksen puheenjohtaja Hannu Hyvönen.

Raportissa siteerataan mm. maan ylintä valvovaa virkaihmistä eli Geenitekniikan lautakunnan pääsihteeriä, Irma Salovuorta, joka kertoo heidän tämän hetkisten tietojensa rapsiskandaalista perustuvan yksistään uutisiin.

Tilanne hallitsematon ja holtiton

Selvitysryhmän videohaastattelussa ympäristöministeriön ylin geenitekniikkaa valvova viranomainen, ylitarkastaja Tuula Pehu tunnusti kehittäneensä geenimuunnellun perunalajikkeen, jonka hän on yhdessä siskonsa kanssa patentoinut. Pehun työtehtäviin ympäristöministeriössä kuuluu mm. geenitekniikkaa koskevan Suomen ja EU:n lainsäädännön valmistelu sekä geeniteknologian ympäristövaikutusten ja riskien arviointi ja valvonta. Kansalaisten Bioturvayhdistys pitää patenttiskandaalia hälyttävänä, mutta vain jäävuoren huippuna.

- Esimerkiksi valtion rahoittama Bioteknologian neuvottelukunta on saanut kyseenalaisen roolin geeniteknologisen tutkimuksen ja teollisuuden lobbyna, vaikka siihen nojataan päättävillä tahoilla neutraalina neuvonantajana sanoo Asko Ali-Marttila selvitysryhmästä.

Kansalaisten Bioturvayhdistyksen selvityksessä tiivistetään suomalaisen viranomaisvalvonnan tilanne kahdella sanalla: hallitsematon ja holtiton.

- Lainsäädännössä on valtavia aukkoja ja olemassaolevienkaan lakien valvontaa ei käytännössä ole, tiivistää Kansalaisten Bioturvayhdistyksen varapuheenjohtaja Markku Rämö.

- Suomesta on tullut geenitekniikan villi länsi USA:n kyseenalaisen esimerkin jalanjäljissä. Perjantaina luovutettavassa selvityksessä yhdistys esittää parlamentille oman toimenpideohjelmansa esillenousseiden ongelmien ratkaisemiseksi.

Lisätietoja:
Hannu Hyvönen (017) 717 560, (017) 816 444
bioturva@bioturva.org